lauantai 10. joulukuuta 2016

Muutama sananen sijoittamisesta, sijoitusblogeista ja miksen jaa sijoitusvinkkejä blogissani

Hei!

Monia sijoitusbloggaajia on näkynyt ja kuulunut viime aikoina julkisuudessa. Useilla on tavoitteena omavaraisuus ja sitä tavoitellaan sijoitusvarallisuuden kasvattamisen kautta. Ainakin alkuvaiheessa myös säästäväisyydellä on keskeinen rooli, jotta saadaan sijoitettavaa pääomaa kertymään. Malli on käsittääkseni hyvin hoidettuna toimiva. Bloggaajat kuvaavat matkansa vaiheita innostuneesti ja iso osa heistä tuntuu olevan taipaleensa alkupuolella, tai jossain vaiheessa puolivälin tienoilla.

Jossain blogissa (sorry en muista missä!) mietiskeltiin, miksi talousblogeissa aina puhutaan taloudellisen omavaraisuuden havittelusta ja työstä pois hyppäämisestä, eikä lainkaan uran edistämisestä ja lisätulojen hankkimisesta urakehityksen kautta. Hyvä pointti. Yksi selitys saattaa olla se, että ns.uratykit ovat niin kiireisiä työnsä ja perheensä ja kunnianhimoisten harrastustensa kanssa, ettei heillä ole aikaa ajatustenvaihtoon blogiyhteisöissä. Ainakin se mitä itse tällaisia ihmisiä tunnen, niin heillä on jatkuvana harmin aiheena aikapula, ja ettei ehdi tavata live-elämän kavereitakaan juuri koskaan. Työvelkaa kiritään kiinni ottamalla yöunista, ja liikenevä aika laitetaan joko lapsille, talonrakennusprojektiin tai maratonien ja triathlonien suorittamiseen. Kirjallisuutta aiheesta on kyllä olemassa. Olisikohan jollain rahkeita aloittaa urakirjallisuus-blogi? Tai vaikka juttusarja omassa blogissaan? Sen puitteissa voisi käydä keskustelua työssä etenemiseen vaikuttavista moninaisista ilmiöistä.

Minä en ole täällä käsitellyt varsinaista sijoittamista ollenkaan. Koen, että ei minulla ole siitä aiheesta mitään sellaista annettavaa, mitä monet muut eivät olisi jo aikaisemmin kirjoittaneet paljon paremmin, asiantuntevammin ja kattavammin. Olen myös "tasaisen tylsä" sijoittaja. Kaikenlaista "tavallista" ollaan kokeiltu, osaketta, rahastoa, sijoitusasuntoa, S-ryhmän osuuksia. Samaa mitä muutkin keski-ikäiset. Muutamia hiukan epätavallisempia (ei nyt mitään hirveän erikoista) on myös joskus pienessä mitassa kokeiltu, mutta tulokset ovat olleet samalla tasolla kuin "tavalliset", ja riskitaso vaan on ollut isompi, että eipä niitä ole tohtinut muille suositella. Varsinkin kun muutama tuttukin tätä lukee... Hiukeita voittoja tai järisyttäviä tappioita ei ole tullut millään areenalla. Ei siis ole jännittävää tarinaa takana eikä hyvää insightia tulevista mahdollisuuksista. Ja tämä on kyllä enemmän lifestyle-tyyppinen kuin talousblogi, ainakin omissa silmissäni :)

Anyway, jotainhan niille säästöille täytyy tehdä, ja pelkkä tilillä makuuttaminen ei tuota mitään. Joten sijoitettava on, hajautus, riskinsieto, aikajänne, kulut, jne, yms. huomioiden. Toisille se on innostava harrastus ja elämäntapa, toisille taas...vähän kuin siivoaminen, pakko hoitaa...  

Aurinkoista viikonloppua!

Terveisin,
Nina






2 kommenttia:

  1. Minä ainakin kirjoitin aiheesta http://kuusivuotissuunnitelma.blogspot.fi/2016/10/tulot-ylos-vai-kulut-alas.html. Oma blogini pyrkii käsittelemään yhtenä aiheena uran edistämistä ja tuo kirjallisuuskatsaus voisi olla ihan hyvä ajatus. Olisi myös todella kiva löytää muita blogeja, joissa kirjoitetaan uran edistämiseen liittyvistä toimenpiteistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo sinun kirjoitus se oli, joka minulla oli mielessä! :) Ei tosiaan taida olla paljoa uran edistämis blogeja. Aihetta sivuavia kirjoituksia on jonkin verran konsulttifirmojen yms. sivuilla. Juttua esimiestyön haasteista ja sen sellaista. Monsterin sivuilla on myös jotain urakehitys-juttuja.

      Poista