torstai 10. marraskuuta 2016

Flunssan nujerrus kotikonstein - vinkit

Moikka!

Flunssasta on nyt pääosin selvitty. Nelivuotias on palannut hoitopaikkaan ja minä olen enää ainoa, joka täällä potee jälkitaudiksi jäänyttä keuhkoputkentulehdusta tai jotain sen tyyppistä. Kuumetta ei ole, mutta yskittää keuhkojen pohjasta asti ja niistättää niin, että häiritsee yöuniakin. Minulla on tällaiseen taipumus, lähes joka lenssun jälkeen jää köhä roikkumaan. Aikaisemmin hain ja sain usein antibioottikuurin tässä vaiheessa. Silloisen työpaikkani työterveyshuollon ja sairaskassan ansiosta en maksanut siitä. Tai kassan jäsenmaksu kylläkin oli sen verran, että se lähinnä kannusti hakemaan terveyspalveluita ja lääkkeitä. Nyt olen parannellut itseäni omin keinoin, ja tulos on ollut ihan lupaava. Kun vain olisin muistanut aloittaa aikaisemmin.

Simppeli flunssajuoma: kuppi mustaa teetä ja sekaan puristetaan 1 valkosipulinkynsi. Taikajuomaa voi tehostaa lisäämällä joukkoon lusikallisen hunajaa. Mukillinen tätä aamuin illoin tuntuu oikeasti auttavan varsin nopeasti. Pahaa, mutta toimii.

Lisäksi olisi pari muuta tukitoimenpidettä.
* Jalkojen pitäminen lämpimänä. Vaikka muuten ei tykkäisikään nukkua sukat jalassa, niin nyt kannattaa.
* Kreetalainen oliiviöljy. Luin vuosia sitten Välimeren ruokavalion terveydelle edullisista vaikutuksista ja vakuutuin. Erityisesti oliiviöljyn osuus jäi mieleen. Välimeren maissa on artikkelin mukaan huomattavan vähän tulehdussairauksia ja antibiootteja ei käytetä lainkaan siinä määrin kuin meillä pohjolassa. Syyksi kirjoittaja mainitsi kreetalaisen oliiviöljyn vaikutukset. Oleellista on käyttää nimenomaan kreetalaista, ei muuta kreikkalaista saatikka espanjalaista tai italialaista. Olen kokeillut tätä useamman kerran, ja se on auttanut. Myös Nelivuotiaan ruokiin olen välillä lisännyt noin puoli teelusikallista kreetalaista, tuskin siitä haittaakaan on, ja hän on pysynyt varsin terveenä. Ruuanlaitossa käytän pääsääntöisesti rypsi- ja auringonkukkaöljyjä kuitenkin, kreetalainen toimii lääkekäytön ohella pääasiassa salaatinkastikkeena.

Näillä vinkeillä voi perusterve aikuinen kokeilla parantaa itseään flunssasta. Voikaa hyvin!

Terv.,
Nina

2 kommenttia:

  1. Miksi juuri kreetalaien öliiviöljy eikä mikään muu? Mikä teksti neuvoi näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tän Eeva-lehdestä joskus vuosia sitten, olisko ollut 2007... En nyt tähän hetkeen löytänyt sitä arkistoistani, mutta kyseessä oli haastattelu henkilöstä, joka oli asunut pitkään Kreikassa ja puhui paikallisesta ruokavaliosta. Eeva on asiallisia juttuja julkaiseva laadukas lehti, ei mitään lööppihöttöä, mutta ei toki mikään tieteellinen julkaisu. Jutun innoittamana olen pitänyt ko.öljyä kotona ja kokenut saavani siitä hyötyä.

      Poista