lauantai 20. joulukuuta 2014

Meidän perheen viikon ruokaostokset

Minulla on nykyään tavoitteena käydä vain kerran viikossa ruokakaupassa. Toisinaan se onnistuu paremmin, toisinaan taas täytyy säätää. Tämä viikonlopun iso ostosreissu tuli meillä käytäntöön samalla kun palasin työelämään. Enää ei ole aikaa poiketa joka päivä hakemassa mitä sattuu puuttumaan. Ja Puoliso on työnsä puolesta erittäin paljon reissussa, joten en millään haluaisi "arkiyksinhuoltajana" käyttää iltoja kaupassa käymiseen. Varsinkin kun ollaan jo talvivaate-kaudella, eli pikainenkin poikkeaminen merkitsee uhmaikäisen pukemista täyspakkaukseen. Pukeminen ja riisuminen ja tappaleminen vie yhteensä enemmän aikaa kuin koko kauppareissu. Ei pliis niitä sessioita arki-iltaisin!

Mutta asiaan. Meidän kauppakeskuksessamme on Prisma ja Lidl vastapäätä toisiaan. Käyn yleensä niissä molemmissa. Ensin haen Lidlistä kaiken mitä sieltä kannattaa ostaa ja sattuu olemaan tarjolla. Sitten menen Prismaan ja ostan loput. Minulle on muodostunut aika selvä mielikuva, mitä kummastakin kaupasta kannattaa hankkia.

Tässä kuva ostoksista. Tavoitteena tosiaan on, että näillä pärjättäisiin koko viikko. Saas nähdä miten käy...


Kuvassa takana vasemmalta oikealle: Pampers-vaippoja, kahvia, oliiviöljyä, 2 tlk rasvatonta maitoa, 2 tlk luomumaitoa, 1 tlk kevytmaitoa, 1 tlk uht-maitoa, 1,5 l tlk luomukevytmaitoa, luomujuguttia, greippimehua, sämpylöitä. Keskellä: lastenruokapurkkeja, Mannafruttia, lasten velliä, kermaa, pinaattilettuja, maksalaatikko, sinihomejuusto, suklaalevyjä, persimoneja, roma-tomaatteja, banaaneja. Etualalla: savusiika, kanasuikaletta, jauhelihaa, perunasipulisekoitus- ja kalapuikko-pakasteet, avocadoja, päärynöitä.

Nuukailunäkökulmasta kaikki ei ehkä ole aivan itsestäänselvää... Joten valotan hiukan asioiden taustaa.

Miksi maitoa Lidlistä? Luomumaito on siellä edullista 1,09 €/l. Prisman luomumaito 1,39 €/l (1,5 l tölkissä). Samoin UHT-maito, jos sitä käyttää (siis se iskukuumennettu lämpimässä säilyvä maito). Lidlissä 0,89 €/l, Prismassa 1,55 €/l. Eroa siis tulee 0,66 €/l. Ostan tätä maitoa usein varastoon 10 l kerrallaan, ja säästän siis 6,60 € yhdellä kauppareissulla jo siinä. Tämä uht-maito on meillä aina kaapissa varamaitona. Jos tuore maito sattuu loppumaan, niin pari päivää pärjätään hyvin uht:lläkin, eikä tarvitse käydä pelkästään sen takia kaupassa. Huom! Lidlin luomu- ja uht-maidot ovat kylläkin saksalaisia, joten siitä miinusta vaikka edullista onkin. Lidlin tuore maito sentään on kotimaista.

Pampers-vaippoja?! Kallis merkki! Ja eikös kunnon nuukailija käyttäisi kestovaippoja (käytettynä kirpparilta ostettuja tietenkin) ja opettaisi lapsensa kuivaksi jo 8 kk ikäisenä, ettei tarvitsisi kuluttaa rahaa pyykinpesuun! Joo kokeiltu on, ei toiminut meillä :D Erinäisten asumisolosuhteisiin liittyvien seikkojen takia pyykinpesu oli meillä vauva-aikana hankalaa...joten etukäteen ostamani kestovaipat käytettiin ja niiden jäätyä pieneksi siirryttiin paperisiin. Pampers on meillä ollut paras merkki, napero ei niiden takia kitissyt epämukavaa oloa, ja vaatteet on pysyneet kuivana. Laadusta voi joskus vähän maksaakin, ja isossa laatikossa ostettuna ei tarvitse maksaa aivan niin paljon...

Piltti-purkkeja?! Eikös tulisi halvemmaksi valmistaa itse ruokaa edullisesti tuoreista raaka-aineista sesongin kasviksia hyödyntäen! No tottakai - tervetuloa meille kokkamaan sillä aikaa kun minä olen töissä ja kehä1:n ruuhkassa :D Eli kiireisten hetkien pelastus, samoin kuin einekset minulle (pinaattiletut, maksalaatikko, kalapuikot). Nämä kaikki tuotteet kannattaa ostaa Lidlistä, paitsi kalapuikot Prismasta, jossa ne ovat ainakin minun makuun parempia. Ja Piltti/Bona-purkkeja kannattaa myös hamstrata varastoon, hinta reilusti edullisempi. Prismassa tosin huomattavasti parempi valikoima, joten sieltäkin niitä tulee ostettua.

Maustamatonta luomujugurttia ja greippimehua Lidlistä ei löydy, joten ne Prismasta. Tummapaahtoisten kahvien joukossa Rainbow on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen, se hankitaan meille rutiininomaisesti Prismasta.

Sämpylät, hedelmät ja kasvikset tarttuivat tällä kertaa mukaan Lidlistä. Hedelmiä tosin olisi ollut hyvillä hinnoilla myös Prismassa. Meillä on kuitenkin edelliseltä viikolta vielä omenoita ja mandariineja, joten yritän välttää ylivarastoa, enkä ostanut sieltä enää mitään. Persimon ei ole halvin hedelmä missään kaupassa, mutta Kaksvuotias on tykästynyt siihen. Pappa tarjosi sitä hänelle jollain kyläilyreissulla, ja nyt Kaksvuotias aina vaatii että otetaan sitä Papan hedelmää! :)

Castello-sinihomejuusto Lidlistä. Samaa tuotetta olisi ollut ketjun omalla merkillä hiukan halvemmalla kilohinnalla. Tässä kohtaa en tiedä mikä mielenhäiriö ohjasi valintaani. Se toinen olisi varmasti ollut ihan yhtä hyvää. Pähkinäsuklaata otin kaksi levyä, 0,52 €/kpl. Tuo vihreä on minusta todella hyvää, eli kalliimmat ei vedä vertoja missään suhteessa. Olen opetellut jakamaan suklaalevyjä pieniin minigrip-tyyppisiin pusseihin, noin 6 palaa / pussi. Kun se on jaettu pieniin annoksiin, niin jotenkin aivot ymmärtävät paremmin, että todella voi ottaa kerralla sen erän, eikä enempää. Suosittelen kokeilemaan, jos suklaalevyt tuppaavat hupenemaan ennätysvauhtia :)

Savusiika, kevyt-jauhelija ja kanasuikaleet kaikki Lidlistä. Kalan osalta pidän rajahintana edelleen 10 €/kg. Siika oli 9,90 €, muut kalat olisivat sillä kertaa olleet hintavampia.

Huom! Tämä ei ole kattava katsaus siitä, mitä meillä viikon kuluessa syödään. Varastossa on ennestään kaikenlaista, kuten perunoita, porkkanoita, vihreitä kasviksia, sipulia, uht-maitoja, tummaa leipää pakkasessa. Mutta näinhän se menee, tässä se mitä meille tarvitsi ostaa tulevaa viikkoa varten.

Terveisin,
Nina

P.S. Tein nämä ostokset viikko sitten, joten nyt voin reflektoida onnistumista. a) kevytmaitoa oli liian vähän, mutta varastossa oli sitä UHT-maitoa, joten riitti hyvin. b) vihreät loppuivat kesken, eli jotain salaattia olisi kuitenkin pitänyt olla. Ei kaali oikein kaikessa aja samaa asiaa. c) Lidlin roma-tomaatit on huonoja! Kahteen ehti tulla nirhauma, joka homehtui, ennen kuin huomasin asiaa, ja menivät siis roskiin. Jatkossa vain kotimaisia irtotomaatteja meille, maksoi mitä maksoi! d) lihaa oli kuitenkin liikaa. Einespäiviä ja ennalta tietämättömiä ulkona syömisiä kertyi muutama. Onneksi siiassa on kuitenkin päiväystä vielä jouluviikolle, joten kaikki ehditään syömään. e) meidän pitäisi syödä enemmän omenoita. Niitä edelliseltä viikolta jäljelle jääneitä on vieläkin... Joten lähdenpä rouskuttamaan omppua, heippa!


tiistai 9. joulukuuta 2014

Voiko vaatteita järjestämällä säästää rahaa?

Minulla on tapana säästää kuluneita vanhoja vaatteita aivan liikaa. Ei ole kattavaa kokonaiskäsitystä vaatteistani, vaikka ne onkin mielestäni ihan loogisesti järjestetty. Farkut yhdessä pinossa, t-paidat, pitkähihaiset trikoopaidat, neuleet, urheiluvaatteet (heh, niitäkin löytyy :) yöasut ja sukat ja alusvaatteet kaikki omissa pinoissaan tai koreissaan. Paljon niitä tuntuu olevan, mutta kuitenkaan ei useinkaan löydy sopivaa päällepantavaa. Ei ainakaan nopeasti.

Usein aikaa vie se, että otan esiin jonkun kivan vaatekappaleen, ja tajuan, että se onkin hiukan liian kulunut sen päivän rientoihin. Ei kuitenkaan niin kulunut, että heittäisin pois. Mutta liian kulunut kirppismyyntiinkään tai muuhun kierrätykseen. Sopimaton siivousrätiksi. *Huoh* Tätä ajatuspolkua kulkiessani kuluu tovi jos toinenkin. Pahimmillaan monen vaatekappaleen kanssa samana aamuna. Aikaa kuluu, ärsyttävää! Ei ihme, etten ikinä enää ole klo 8:00 mennessä töissä, ja iltapäivästä venyy sitten vastaavasti. Kaksvuotias on ihan liian usein viimeinen lapsi, joka haetaan päiväkodista. Hätä keinot keksii - tämä äiti ratkaisee ongelman järjestämällä sukat ja alushousut!

Säilytän ko. vaatekappaleita muovisissa koreissa. Yksi kumpaakin kategoriaa varten. Tosiaan usein pengon koreja aamulla löytääkseni niitä uudempia ja edustuskelpoisempia kappaleita. Eipä sillä, että niitä kukaan perheen ulkopuolinen katselisi. Itsellä on vaan niin paljon mukavampi olo, kun tuntee olevansa asiallisesti pukeutunut yltä päältä. Sorttasin molemmat kategoriat kahteen pinoon "paremmat" ja "kotirönttöset". Omistin toisen korin nyt kokonaan niille paremmille, ja toisen kotirönttösille. Joku jakaja tosin tarvittiin keskelle koria, jolla voisi erottaa sukat ja alushousut korin eri puolille. Silmääni osui toinen sen päivän järjestelyprojektini - Puolison vanhat Asterixit. Jee miten sopivan kokoinen, sehän on kuin tehty Orthexin monitoimikorin väliseinäksi :)

Tässä kuva projektin lopputuloksesta. Vaatekappaleet peitettynä, en sentään viitsi julkisesti liehutella kalsareitani täällä blogistaniassa. I appreciate your understanding. 

Säästääkö tällä sitten jotain? No, jos haluaa kotona käyttää niitä rönttösiä, uusia vaatteita säästääkseen, niin ainakin niitä rönttösiä sitten löytyy :) Ei tarvitse kotona kuluttaa uusia hyviä vaatteita, jos ei huvita. Ja kun on hyvä käsitys, milloin hyväkuntoisia vaatteita alkaa olla liian vähän, voi lähteä ajoissa liikkelle. Ehtii tähdätä alennusmyynteihin, kiertää kirppareita, tai tutkia verkkokauppojen outleteja. Ja ajatella mitä ylipäätään on ostamassa. Viime tingan paniikkiostoksethan ne tunnetusti tulevat kalliiksi.

Huom! Vaatteilla on kuitenkin myös psykologista merkitystä, josta on hyvä olla tietoinen omalta kohdaltaan. Jos ne kotirönttöset tuntuvat itsestä nuhruisilta ja surkeilta, niin ei silloin ole helppo olla kovin  tehokas ja hyväntuulinen ihminen. Jos oma toimeliaisuus laskee huonolta tuntuvien vaatteiden takia niin roskiin vaan! Ei säästäväisyys saa tarkoittaa elämänlaadun laskua.

Aikaa voi säästää jonkin verran myös. Jos suoriudun sukka- & alushousukorien ansiosta joka aamu vaikkapa 5 sek nopeammin, se tekee vuodessa noin 30 minuuttia. Jos seuraavat 40 vuotta säästän tämän verran aikaa, siitä ehtii kertyä 20 tuntia. Mukavammin senkin ajan voi käyttää, kuin pimeänä talviaamuna penkoen mistä löytyisi ehjä ja siisti sukkapari :) 

Näihin tunnelmiin,
Nina